Kiire viimeinkin...

Hii.. Kerrankin en valita sitä, että on ihan sikana hommaa ja puuhaa. Pekingin reissun jälkeen olen tehnyt valot kahteen musiikkikoululaisen lopputyön esitykseen... Toinen oli 4 osainen konsertti, jossa oli musiikkia, multimediaa ja tanssia... Musiikki oli kyllä kaunista ja kiinnostavaa, mutta se muu meni aika hiippailuksi välillä. Toisaalta tyypeillä oli ihailtava into ja tahto tehdä produktiota. Toinen produktio oli viiden tyypin lopputöistä muodostuva konsertti. 2 niistä oli puhtaasti musiikkiesityksiä, mutta kolme muuta oli enemmän tai vähemmän hiippailua. Tein valot yhteen noista hiippailuista, joka oli oikeasti ihan onnistunut yhdistelmä soittoa ja tanssia ja videota. Varsinkin musiikki vei mun sydämen täysin. Jännää oli havaita, että musiikkikoulun puolelta taitaa löytyä tän oppilaitoksen kokeilunhaluisimmat tyypit. Valitettavast kamerasta loppui patteri strategisella hetkellä eli nyt ei ole kuvallista materiaalia tarjolla.

Mitä muuta... Tanssikoulun kevätnäytökseen teen pariin juttuun valot (itseasiassa nyt pitäisi olla jo toisen treeneissä...) ja sitten lukukauden päätöskonsertin valojen suunnittelu on mun harteilla... Sekä ihana Design Methodology kurssin lopputyö eli noin 10 minuuttinen esitys jostain henkilökohtaisesta aiheesta... Onneksi olen tutustunut aivan mahtavaan tanssiopiskelijaan, jonka kanssa ollaan improvisoitu liikettä ja ideoitu esitystä muutenkin.

Lähden huomenna Hangzhouhun Psychen kanssa tutustumaan johonkin arkkitehtuurivalaistus projektiin, jota hän tekee siellä. Jännää päästä taas Kiinan puolelle.

Ööh.. koulun lisäksi elämä on aika normaaleissa uomissaan, koululla puoleenyöhön, sitten yhdessä kavereiden kanssa illalliselle, ehkä leffaan ja sitten kotiin nukkumaan ja herättyä takaisin koululle. Välillä shoppailemaan tai suomikouluun opettamaan. Rutiineja on muodostunut ja välillä on pala kurkussa, kun tajuaa, että nuo rutiinit pitää jättää kahden kuukauden päästä, itseasiassa alle sen... :( Junalippu takaisin on jo hankittu.

Peking

Peking on valtava kaupunki, jossa kaikki on valtavaa ja ihmisiä pieniä muurahaisia kaiken sen valtavuuden rinnalla. Ihmeteltävää riitti ja kolmessa päivässä kerkesi bongata vain kuuluisimmat nähtävyydet eli Kielletyn kaupungin, Kesäpalatsin ja Kiinan muurin. Aika paljon tuli myös käveltyä katuja pitkin (ei voi sanoa, että ympäriinsä, kun yleensä käveli niin pitkään suoraan kunnes kuukahti...). Välimatkat oli aivan käsittämättömiä. Se mikä näytti kartalla muutamalta korttelilta oli yli tunnin tallustus. Haluan mennä Pekingiin uudestaan, mutta en ennenkuin olympialaiset on ohi, koska niiden valmistelu tuottaa lisää kaaosta. Valtava, käsittämätön ja äärimmäisen kiinnostava, on kaikki mitä pystyn sanomaan. Täynnä vastakohtia, mutta ei yhtään pelottava.

Tutustuin hostellissa, joka oli vanhassa traditionaalisessa talossa norjalaiseen Noraan, joka asuu Tokiossa. Noran kanssa tuli tsekattua nähtävyyksiä ja syötyä ihan sikamaisen hyvää Pekingin ankkaa hienossa ravintolassa. Suurin ihmetys oli, kun lasku tuli ja se oli vain 10 euroa per naama... Kyseessä oli kuitenkin kaupungin paras ankkaravintola... Mikäli joku epäilee, että olen poistunut kasvissyöjän kaidalta polulta, niin kai sitä voi joskus tehdä poikkeuksia? Kuinka usein pääsee syömään Pekingin ankkaa Pekingissä?

En ole missään nähnyt niin käsittämättömiä arkkitehtoonisia ratkaisuja kuin Pekingissä. Valitettavasti suurin osa tuli bongattua taksista ja näin ollen ei ole kuvallista materiaalia tarjolla. Mutta ihan oikeasti, mitä kyseinen arkkitehti on ajatellut, kun on yhdistänyt samaan taloon lasista pilvenpiirtäjää, pagodia ja kruunannut tämän kaiken kultaisilla sipulikupoleilla?

Kielletty kaupunkin oli kuten arvata saattaa aivan täynnä turisteja. Kävelimme ympäriinsä 4 tuntia ja tuossa ajassa kerkesi vain tehdä ylimalkaisen silmäyksen palatsiin... Mutta joskus sitä vaan saa tarpeekseen punaisista muureista ja tungoksesta... Tiananmenin aukio oli aika suuri, mutta Maon kuva oli pienempi kuin olin odottanut. Kesäpalatsissa oli liikaa ihmisiä, mutta Kiinan muurilla kaikki ne hippuset mitä veressäni on mongolia alkoivat riemuita kotiinpaluusta. Ne maisemat olivat vain niin huikeat ja sitä muuria jatkui loputtomiin. Kävelin kuitenkin vain kymmenen kilometriä muurin päällä...

Matkustin sinne junalla ja se mitä näkyi junan ikkunasta veti aika hiljaiseksi. Juna tuksutti läpi valtavien persoonattomien kaupunkien, joiden yllä leijui saastepilvi tai sitten loputtomien peltomaisemien tai vain noin 100 metrin päästä ydinvoimalaa... Näin paluumatkalla öisen Yangtse-joen. Aivan huikean leveältä näytti.

Majapaikka:

Pekingin katuja:

Tiananmen aukio

Pyykkejä ja Kielletyn Kaupungin pohjoiskulma

Nora

Normaali kadun koko Pekingissä...

Minä, typerä turistihattu ja Mao

Kielletty Kaupunki:

Sisältä...

ja ulkoa

Kiinan Muuri:

Kesäpalatsin Kumming-järvi

Ja sitten jotain ihan selittämätöntä, mutta luulen, että näin myös dinosauruksen siellä...

Ikävä.

On aika tehdä tunnustus. Viime viikkoina olen ikävöinyt Suomea tai enemmänkin kaikkia tuttuja siellä Suomessa enemmän kuin koskaan aikaisemmin täällä olon aikana. Lähes kaikki kaverini täällä alkavat olla niin kiireisiä valmistumisen kanssa, että heillä ei ole aikaa tehdä mitään muuta kuin olla koululla ja luulen, että tulen pian hulluksi, jos vietän vielä yhden illan kotona elokuvia katsoen. Tästä syystä kävin ostamassa eilen junaliput Pekingiin (ja takaisin). Lähden ensi tiistaina, mutta voin olla vain kolme päivää siellä koulun takia. No ainakaan en mätäne täällä kotona.

Paluuta "todellisuuteen" oli myös se, että isä ja äiti kävi täällä ja oli pakko sanoa äänen suunnitelmat kotiinpaluusta... Ei tässä ole enää kuin muutama kuukausi jäljellä ja vaikka urheasti vanhemmille vakuuttelin, että pois en haluaisi lähteä, niin ehkä sittenkin aika alkaa olla kypsä palata kotiin. Luulen, että täällä olosta alkaa nauttia taas ihan eri tavalla, kun lähtöpäivä on tiedossa. Aika monta mestaa pitää vielä tsekata täällä Honkkarissa ja Kiinan puolella myös. Aloitan tuosta Pekingistä.

Shenzen x 2 etc

Mikäli joku on miettinyt miksi en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, niin voin antaa kaksi vaihtoehtoista syytä: 1. Mitään kirjoittamisen arvoista ei ole tapahtunut edelleenkään tai 2. Olen ollut liian kiireinen kirjoittamaan blogia... Valitettavasti vaihtoehto yksi taitaa pitää paikkaansa... Viimeisten viikkojen aikana olen jatkanut koululla käkkimistä ja kotona leffojen katsomista. Olen onnistunut löytämään koulun kirjastosta mitä omituisempia kiinalaisia elokuvia, joissa useissa oli elementtejä kaatuilu komediasta pehmopornoon yhdistettynä esimerkiksi ryhmäraiskauskohtaukseen sekä tietenkin näyttäviä taistelukohtauksia, joissa veri lentää... Toisaalta luulen, että nuo elokuvat kaikessa huonoudestaan huolimatta ovat opettaneet mulle jotain kiinalaisesta ajattelumaailmasta. Olen katsonut myös ison läjän paikallisia taide-elokuvia, mm nyt on kaikki Wong Kar Wain leffat katsottu.

MongKok yöllä

Koulun lavastemaalaamo: Etualalla Been suunnitteleman lavastuksen lattia ja isot mustat lipaston palaset sekä taka-alalla oleva lattia Moonin lopputyön lavastusta (kaikki keskeneräisiä...).

Olen käynyt näiden viikkojen aikana kaksi kertaa Shenzenissä. Ensimmäisellä kerralla mentiin Annin kanssa shoppaamaan. Ei päästy paljon juna-asemalla olevaa kauppakeskusta pidemmälle. Tunnelma Shenzenissä on aika “villi länsimäinen” ja ilmeisesti kyseessä on Kiinan vaarallisin kaupunki. Hassua ajatella, että yksi pieni joki erottaa Kiinan vaarallisimmin ja turvallisimman kaupungin. Tai ehkä Macao on vielä Hong Kongia turvallisempi? Toinen kerta oli ehkä astetta jännittävämpi tai ei ehkä niinkään mulle, mutta matkaseuralle. Menin Been, Kit:in ja Moonin mukaan, kun he menivät hakemaan huonekaluja produktioihinsa. Kaverit oli aivan hermoissaan, mitä mulle tapahtuu ja eivätkä päästäneet hetkeksi silmistään, hyvä että sain mennä edes vessakoppiin yksin. Toisaalta oli se käytettyjen huonekalujen “keskus” sellainen paikka, ettei sinne tällainen “gwaimui” ihan helpolla mene yksin... Kun menimme sisään, alkoi iso joukko miehiä seurata meitä ja tuijotuksen määrä oli loputon. Yritin olla niinkuin en huomaisikaan, mutta Moon totesi, että häntä alkaa kaduttaa, että toi mut sinne. Totesin, että oon tottunut tuijotukseen ja enkä usko, että nuo miehet mitään tekee, kunhan seuraa uteliaisuudesta. Kun huonekalut oli hankittu ja odotimme ulkona, että ne pakataan autoon, niin ihmiset kyseli, mistä mä oon ja eikä mitenkään pahantahtoisesti. Eli luulen, että n 80% huomiosta oli täysin kyse uteliaisuudesta, mutta silti en olisi halunnut olla siellä yksin.

Huonekalujen jälkeen shoppailimme loppupäivän tällä kertaa vähän kauempana juna-asemasta. Taas jäi ne kehutut kylpylät väliin, mutta onneksi Shenzen on vain noin tunnin mtr-matkan päässä.

Shenzen kuvia:

Anni ja yksi pääkaduista

Katusoittajia

Huonekalu"helvetti"...

Bee ja huonekalu"helvetti"

Saastesumua?

Ja lopuksi muutama kuva allekirjoittaneesta Shenzenissä, mikäli jollakin sama huoli kuin äidilläni, että olenko edelleen tunnistettavan näköinen... (Äiti ja isä tulee tänne muuten ylihuomenna...)

Elämä pienois koossa

Aika juoksee hurjaa vauhtia. Nyt on jo pääsiäinen, vaikka hetki sitten vasta oli Kiinalainen Uusi Vuosi. Tarkoitus oli lähteä Annin kanssa pääsiäiseksi Pekingiin, mutta kun menimme viime viikolla lippua ostamaan, niin junat oli jo täynnä. Myös Shanghain junat oli täpötäynnä, joten meidän pääsiäismatka tulee olemaan päivän shoppailureissu Shenzeniin... No hyvä tutustua lähialueisiinkin.

Englannista palattuani en ole muuta tehnyt kuin koululla hengannut, joko tehden omia koulujuttujani tai sitten auttanut Moonia tekemään lopputyönsä pienoismallia. Oli ihan mielenkiintoista oppia kaikkia kikkoja millä lavastuksen pienoismalli kasataan. Tuli myös todistettua, että Anna, mattoveitsi ja suorat linjat ei kohtaa... Onneksi en tuhonnut kuin pienen määrän kallista parkettimallia ja onneksi vielä sitä, mitä ei loppujen lopuksi edes tullut pienoismalliin. Moon on aika vaativa "pomo" ja aivan mielettömän pikkutarkka, asia joka sai minut, virallisen assistentin Tonyn ja Moonin kaveri A'Simin hikoilemaan pikku työpajassamme.

Vaativin tehtävä, minkä sain tehtäväkseni, poislukien tuo parketin leikkaus, oli tehdä barokkisohva pienoismalliin. Käteeni iskettiin muovailumassa, balsasta tehty runko ja läjä kuvia sohvista. En tiedä monta tuntia loppujen lopuksi sohvaa tein, mutta koko perjantai-ilta siihen meni. Kävin aina välillä näyttämässä sohvaa Moonille, joka teki tarvittavat muutokset. Vaikka lopputulos ei ole ehkä kuin n 80% mun käsialaa, olen lopputuloksesta aika ylpeä.

"Orjatyöpaja" :

Moon:

Sohvan korkeuden tarkastus:

Mun lopullinen versio (näytti kuulemma ihan mudasta tehdyltä...):

Lopullinen versio:

Välillä oli aikaa ottaa myös "taidekuvia":

UK

Viisi päivää Englannissa tuli ja meni. Oli erittäin rentouttava reissu. Hirveästi ei tarvinnut miettyä mitä tekisi, kun kaikki oli valmiiksi ohjelmoitua ja vapaina hetkinä ne vaihtoehdot oli hivenen vähissä siellä Souhtamptonissa... Aivan vieressä olisi ollut mahtava New Forest niminen luonnonpuisto, mutta vaikka haaveilin pyöräretkestä sinne, niin ainoan tilaisuuden tullen satoi. Päädyin menemään muiden kanssa bussiretkelle New Forestin keskuskylään Lyndhurstiin ja sitten bussi ajeluun metsässä. Ei ihan sama fiilis kuin jos olisi ollut pyörän selässä. Viimeiset päivät vietimme Lontoossa.

Esitys meni hyvin ja kaikki siihen liittyvä valmistelu myös. En ollut ihan vakuuttunut muiden ryhmien tasosta. Olimme siis osa Eastleighissa sijaitsevan The Point Theatren organisoimaa Graduates 2008 iltaa. Muut ryhmät (=tanssiopiskelijat) olivat Englannista Chicesterin ja Winchesterin yliopistoista sekä yksi ryhmä Ranskasta. Hong Kongista lähti sinne In a Manner of Speaking eli se loisteputki biisi, johon suunnittelin valot viime syksynä sekä toinen täällä vasta ensi-iltaan toukokuussa tuleva biisi. Siihen tein vain yksinkertaisen "valaistuksen", oikeassa versiossa valot tulee suunnittelemaan luokkakaverini Cherry. Loisteputket ei lähteny Englantiin mukaan ja muutenkin oli vähän karsittu versio, mm ne 25 valoruutua muuttui 9 ruuduksi... Toisaalta teatteri oli myös paljon pienempi.

Southampton:

Se toinen tanssibiisi:

In a Manner of Speaking:

Esityksen lopussa aukesi ovi, josta tulvi valoa lavalle. Tämä kuva on kuitenkin pystytysvaiheesta ja valoa kohti on kävelemässä järjestäjä Karen ja tuottajamme John Chan.

Pukuhuone"elämää":

Kuka ei kuulu joukkoon?

Lyndhurst (New Forest):

Mun-wai

Karen

Lontoo:

Tower Bridge

Karen ja St Paul

St Paul

Tapasin Lontoossa myös isosiskoni Sallan sekä Sallan "suojatin" Sinzin

Anna ja Tate Modern